Kohta päästään tositoimiin!

Tänään tuli viimeisetkin (moneen kertaan muutetut..) kuvat Design:ilta. Mestari vie huomenna piirustukset kaupungille odottamaan rakennuslupaa -poikkeuslupatoivomusten kera.

Taloa jouduttiin siirtämään metrin verran vasemmalle (näin maalaisjärjellä ajateltuna) ja kuisti ja katto ylittävät rakennusalan rajan juurikin tuon metrin verran. Jottei tarvitsisi katsella kattoa josta näyttäisi puuttuvan palanen kulmasta, haettiin poikkeuslupaa normaalikokoiselle katolle ja siinä samantien myös kuistille. Ja toivotaan tietenkin, että se menee läpi! Toisen puolen naapurin rakennelmiin se ei saisi vaikuttaa…Tontti kun on hassusti viistonmallinen toiselta reunalta niin se aiheuttaa hankaluuksia, koska valitsimme talomme pohjan peilikuvana. Nyt on vaan liian myöhäistä enää muuttaa takaisin.

Naapureita kuultiin viime viikonloppuna. Oli kivan tuntuista porukkaa ja poitsullekin olisi luvassa paljon leikkikavereita. Vaikka aluksi ihmettelin miksi tällaista naapurien kuulemista edes tarvitsee, niin toisaalta hyvä, että on edes yksi syy tutustua etukäteen heihinkin. Monella rakennusprojekti on jo paljon pidemmällä; me olemme kutakuinkin kadun viimeisimpiä rakentajia…

Päätöksien tekoa

Tänään heti aamusta tapasimme vastaavan mestarin. Eipä siinä kovin perusteellisesti keritty puhumaan, kun hänellä oli kiire vastapäiselle tontille takka- ja piipputarkastuksiin. Kävimme pikaisesti läpi miten taloprojektin kanssa kannattaisi edetä. Vastaava mestari kehotti odottamaan rakentamista keväälle, sillä maatöiden tekeminen tulisi kuulemma kalliimmaksi talvella.

Tontilta rynnistimme Design-Talon konttorille sommittelemaan taloa tontille. Lisäksi katsoimme talopaketin sisältöä ja lisämuutoksia joita ajattelimme ottaa. Loppujen lopuksi Designilla kesti hieman pitempään kuin olimme ajatelleet (3,5h tuntia!). Alunperin ajattelemamme varustelun lisäksi kummasti löytyi vaikka mitä extraa, mutta niin tuli extraa hintaankin! Mistä sitä sitten raaskii tinkiä, jäänee mietittäväksi.

Jäimme  myös arpomaan ehdimmekö tehdä maatyöt ennen pakkasia vai jätetäänkö keväälle jolloin tietenkin myös muutto omaan kotiin siirtyisi suunniteltua myöhempään.

Lähipäivät menee siis miettiessä nopeita ratkaisuja sillä töihin on ruvettava heti jos haluaa saada talotoimituksen helmikuun alulle…