Pyhäinpäivän aaton tunnelmia…

Nyt on sitten korjailtu tuota liesituuletinta ja toivotaan, että ongelma hävisi perhospellin avulla. Saatiin kuin saatiin isännän kanssa tapetti kuivattua, onneksi tuli valittua väliin vettä kestävää laatua, paperitapetti olisi ollut entinen.

Pakko sanoa, että vieläkin, vaikka reklamaatioita on ollut pari talon valmistumisen jälkeenkin, niin hommat kyllä hoituvat kiitettävästi! Ei tarvitse viikkotolkulla odotella korjausmiehiä, joten siitä kiitokset DT:n porukalle.

No mutta…

Mietin koko alkusyksyn eteisen sisustusta. Halusin siihen ensinnäkin kauniin maton, en kuitenkaan mitään tavallista käytävämattoa. Pitkään meni ennenkuin löytyi se täydellinen. Harkitsin ryijymattoa ja vaihtoehtoisesti kokomustaa puuvillamattoa, mutta sopivaa ei löytynyt edes netin kautta selaamalla..En muista miten tämän jostain blogista bongasin, mutta onneksi niin kävi! Itseäni ruoskin siitä, etten ennen ollut tästä ihanuudesta ennen kuullut (miten se voi olla edes mahdollista!). Kyse on siis Pappelinan Svea:sta. Kiitos tästä Sisustuksen Koodi:lle joka maton minulle toimitti! Jos ihan rehellisiä ollaan, niin valkoinen olisi ollut ihanampi, mutta kun kyseessä on eteinen, se tuskin olisi kovin käytännöllinen, siitäkin huolimatta, että tämä matto kestää pyyhkimistä! Muutenkin kun tuota valkoista meiltä löytyy niin eteisestä se olisi tehnyt liiankin vaalean.

Nyt sitten pitäisi päättää, hankinko tuohon vaatekaapin vastaiselle seinälle mustan kuviotapetin ja kaksi valkoista Ikean Mongstad-peiliä vai vaalean kuviotapetin ja mustanruskeat Mongstad:it. Jos seinä jää entiselleen, niin siinä tapauksessa ne mustanruskeat, mutta tapetin puolelle olisin kuitenkin kääntymässä, että eteinen saisi vähän lisää ilmettä…

Mukavaa pyhäinpäivää kaikille:)!

4 vastausta artikkeliin ”Pyhäinpäivän aaton tunnelmia…

  1. Hei, Teillä on siis aivan mahtava koti! :) Sisustustyyli ja -valinnat ovat kuin olisin itse ne valinnut! Minua kiinnostaisi tämäntyylisen talon kustannukset.. Onko sinulla mahdollista valottaa niitä vaikka sähköpostiin? Täältä lähti paljon ideoita meidän tulevaan taloprojektiin, KIITOS!

    • Hei Susanna!

      Suuret kiitokset palautteestasi! Kiva kuulla, että tätä blogia ensinnäkin joku joskus eksyy lukemaan;)…
      Kyllähän tämä koti on ihan meidän makuun tehty, mutta kiva jos tyyli miellyttää muitakin ja ideoitakin on irronnut:)!

      Rakennatteko myös Designtalon? DT:n sivuiltahan löytyy tuo talohinnasto paikkakunnan mukaan, vilkaisehan sieltä summia! Riippuen tietysti, millaiselle tontille rakennatte (vaikea maasto, oma/vuokratontti jne.), mikä on autotallin tai katoksen tarve, paljonko haluatte sijoittaa muutostöihin ja aikanaan pihaan yms.
      Sanoisin kyllä, että tuo hintahaitari on valmispaketin päälle 50000-150000…(Tuossa keskivaiheilla varmaan aika realistinen arvio).
      Meillähän on tallin ja pihan teko vielä edessä joten niistä en summaa osaa edes arvioida vielä, mutta väittäisin että se 10 % kannattaa varautua ottamaan lainaa lisää kuin mikä on taloarvio. Nyt en kyllä ole edes vielä ihan perillä meidän kustannuksista kun on vielä paljon laittamatta.

      Hirmuisesti tsemppiä tulevaan talonrakennusprojektiin! Toivottavasti kaikki menee ilman suurempia ongelmia ja saatte lopulta haaveilemanne oman ihanan kodin <3! Täytyy toivoa, että törmäisin joskus tulevaisuudessa teidän taloblogiinne:).

  2. Moikka!
    Juu, tuonsuuntaisia kustannuksia mekin olemme laskeneet. Hintoja olenkin netistä katsonut. Kiitos vinkeistä!
    Meillä on tontti ostettuna jo, mutta talopaketin toimittajaa emme ole vielä päättäneet.. :)
    Meillä on sen verran aikaa projektin aloitukseen, että kiireettä mietimme ja vertailemme eri toimittajia.
    Katsotaan saisiko sitä blogia kirjoittettua.. Ehkä. :) Jatkan kuitenkin täällä taustalla ja haen lisää vinkkejä.. 😛

Kommentointi on suljettu.